perjantai 24. toukokuuta 2013

Vanhan metallilapion tuunaus

Tänään näköjään näyttää tulevan jo kolmas teksti tänne blogiin! Ilmeisesti innostus on joskus paljoltikin siitä kiiinni paistaako aurinko vai ei. =D Tuunasin sitten lapion. Olen jo aikasemmin maalannut yläosan puuosan valkoiseksi. Nyt maalailin pientä lautasliinaa apuna käyttäen pitsikuvion lapio-osaan. Keskelle piti vielä saada jotain. Liimasin siihen ensin lasinaluspaperina ostamani pitsimäisen paperin. Sitten liimasin siihen haluamani kuvan ja suihkuttelin päälle lakkaa. Pitäisi kestää nyt vähän kosteuttakin.

Maalasin samalla pari vanhaa kukkaruukkua terassin tolppien päähän. Huomenna haen niihin kukat. Sisustelin tätä etupihan terassia vähän muutenkin. Kuvissa näkyy tekemiäni betoniruusuja somisteena. 

Otin pari päivää sitten (vasta) huput pois tuijapuista vaikka olinkin jo kastellut niitä. Pelotti vaan että aurinko pääsee vielä korvetamaan niiden lehdet. Näyttäisivät olevan elossa kovastikin. Kuulemma tuijapuita on hankala saada talvehtimaan ruukussa, ilmeisesti tällä kertaa onnistuin siinä! Lieneekö syvä ruukku syy talvehtimiseen?


Tuunattu lapio lähempää.


Sommiteltuna vanha lapio, harja ja betoniruusu
Terassia kauempaa

Meidän "vahtikani" lyhdyssä ja muuta somistetta 

Maalasin tälläiset vanhat ruukut. Sopivat kuin nenä päähän tolppien päihin.

Terassi toisesta kulmasta kauempaa.

Pienempi betoniruusu kaiteella.

Ovikranssi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti