torstai 14. maaliskuuta 2013

Köökki

Kämpässä oli sisällä kaikki Älvsbytalon perusperusmateriaalit eli ei kovin häävin väristä. Katto oli valkonen ja kiva, siitä oli hyvä lähteä liikenteeseen. Joka ikisessä huoneessa eri väristä kirjavaa tapettia. Tämmöseen tanskalaisromanttiseen sisustukseen mieltyneenä värit ja tapettien kuviot oli mulle aikamoinen huikauhistus. Alotettiin keittiöstä. Siellä oli kauheeta flatkua kukkatapettia ja beiget kaakelit joissa oli epämääräisiä kuvia siellä täällä. Kaappien sivut oli puunväriset ja ovenkahvat puiset. Lattia on muovimattoa joka ei ole ihan kaikista kauheimman värinen, mut vaihtuu jossain vaiheessa laataksi tai laminaatiksi. Nimesin tyylin kaupunkimummolaksi. 

Maalasin koko huoneen ensin valkoiseksi, sit maalasin ovien sivut, poistin vanhat ovenkahvat, pakkeloin reijät ja haettiin Ikeasta uudet vetimet tilalle. Ostettiin Ikeasta myös veitsiteline ja tanko kaakeihin ripustettavaksi. Tasoja oli kehnosti joten Ikeasta tarttui mukaan myös sivupöytä. Nyt tyyli alkaa olla enemmän meitä.

Vasemmalla näkyy että tykkään kerätä jääkaappin vanhan näköisiä metallisia kuvia. Teen niistä vaikka itse magneetteja jos eivät sitä ole valmiiksi.


Tilasin kaverin firmalta Raumalta (Aavekellari) tekstit kaapinoviin. Meidän vanhassa kämpässä  kun oli avohyllyt niin astiat löytyivät helposti. Täällä joutui etsimään mikä oven takaa mikäkin löytyy. Nyt ei tarvi etsiä, tarvii vaan osata lukea!
Tässä valokori tiskipöydän nurkassa.


Tässä jouluna otettu kuva jossa näkyy Ikeasta tuotu sivupöytä.


Tässä keittiö eteisestä katsottuna, ovi vastapäätä vie kodinhoitohuoneeseen. Ompelin
pöytään nuo pääliset viime talvena ja ihmettelijöille tiedoksi, pöytä ei ole oikeasti vanha
vaan uusvanha. Pöytä on mahonkia ja jälkiä tulee tosi helposti, siksi siis lasi pöydän päällä.

Ostin Ikeasta tämmösen ruukun ja tekokukan siihen. Leikkasin lahjapaperista siihen kuvan
 ja liimasin kiinni.

Tässä vertailuksi keittiö ennen...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti